Tervetuloa tilkkuilu- ja käsityöblogiini!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Huhtikuun valmis



Mikä ihme siinä on, kun nuo keskeneräiset työt ikään kuin karttelevat valmistumistaan, tai paremminkin minä karttelen niitä. On pitänyt oikein maanitella ja melkein lahjoa itseään, että jotain tulisi valmiiksi.Tämä yritelmä löytyi yllätyksenä joulukuussa, kun pengoin kätköjäni osallistuakseni "Maikin hössötykseen"
Piti käydä läpi paljon varastoja ennenkuin löysin kanttaukseen tarvittavat suikaleet.Olin nimittäin käyttänyt työssä olevia kankaita muihin tekeleisiini muistamatta lainkaan tätä keskeneräistä.

Nyt sain valmiiksi seinävaatteen, jonka aloitin syksyllä 2006 Patchwork Magazin lehden kannessa olleen kuvan innoittamana. Silloin oli tarkoitus tehdä neljä kuviota eri vuodenaikoihin sopivilla väreillä, mutta se kutistukin vain yhdeksi.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Pipoja ja jotakin muuta

Tilkut ja kaitaleet eivät  vähene sitten millään, vaikka kuinka yrittäisi yhdistellä niitä. Spider-webin jälkeen innostuin ompelemaan "Mile-a-minute" systeemillä  blokkeja. Menetelmä on ainakin nopea. Yhdistin blokit mustalla kankaalla. Nyt on taas yksi tilkkupinta odottamassa jatkokäsittelyä.
 Helsingin Sanomissa oli vähän aikaa sitten juttu vastasyntyneiden pipoista, joita tarvitaan esim. Jorvin ja Kätilöopiston synnytysosatoilla. Neuloin muutaman jämälankavarastoni löydöistä. Pipo valmistuu nopeasti,  toisin kuin ne lukemattomat keskeneräiset työt, jotka ikäänkuin karttelevat esilleottoa.
Tänään on aurinko sulattanut lähes kaikki lumet pihasta ja mustarastas liverteli aamulla. Kyllä se kevät tulee sittenkin. Kissa nauttii ulkoilmaelämastä, ehti sentään hetken piipahtaa sisällä.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Onnenpotku

Osallistuin arnican blogissa arvontaan ja onni osui kohdalleni. Tänään oli postilaatikossa kirje, jonka sisällä oli näin kaunis pussukka. Piristi  kovasti harmaata ja sateista päivää.
KIITOS ARNICA !

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Hyvää Pääsiäistä



                                                       

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Leskenlehtiä ja hämähäkin verkkoa.....

 Ensimmäiset leskenlehdet löytyivät tienpenkalta jo viime viikolla.

Nyt minäkin olen sitten nähnyt paikan, joka on ollut niin monen käsitöiden tekijän vaelluskohde, Karnaluks!
Kyllä täytyy sanoa, että kaikkea mahdollista ja mahdotonta siellä olikin. Onneksi oli aikaa niin vähän, ettei ehtinyt sortua suurempiin ostoksiin. Sain mukaani tietysti kankaita, vetoketjuja ja pikkutavaroita. Helmiä toin  muutaman pussin helmentekijäystävälleni.


Spider-web taitaa olla monen suosikkiblokki juuri nyt. Ompelin niistä pienen torkkupeiton 100 x 130 cm. Ajattelin, että suikalelaatikkoni tyhjenisi edes hiukan, mutta mitä vielä. Kohta kaikki paikat pursuaa jos jonkinlaista lappua, suikaletta ja rättiä. Mitäänhän ei voi heittää pois.