Tervetuloa tilkkuilu- ja käsityöblogiini!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Kurpitsakuu


 Killassa ja kässäkerhossa kuukauden teemana on kurpitsakuukausi. Pitihän sitä vielä tekaista kankaastakin kurpitsoja,. Keväällä kasvimaalle istuttamani surkean pienet taimen rääpäleet, kasvettuaan koko lämpimän ja pitkän kesän pukkaavat satoa ihan kiusaksi asti. Kurpitsaa on ollut ruokapöydässä keittona, pastana, lasagnena, piirakkana, paistoksena, kakkuna ja on lisätty sämpylätaikinaan ja salaattiin. Keksisikö joku vielä jotakin, mihin sitä voisi käyttää?
Nämä kurpitsaiset mukimatot on tehty helposta blokkimallista. Kulmista pois leikatut pikkukolmiot ompelin tuulimyllyiksi ja laitoin ne alapuolten piristykseksi.


 Tilkkuystäväni Maisa innosti ompelemaan tämän pienen tilkkutyön. Myös Maritta  teki saman kirjomalla keskustan linnun ja kurpitsan. Tästä piti tulla tyyny, mutta tulikin liina tai seinävaate.
Tilkku-kissa on siirtynyt jo osittain talvi-aikatauluun. Päivät se nukkuu sisällä, mutta yöt kuluvat vielä ulkotöissä.

8 kommenttia:

  1. Hauskat mukimatot! Osanottoni kurpitsatulvaan, minä en laittanut kasvamaan tänä vuonna kuin kesäkurpitsaa, kun vieläkin on edellisen vuoden kurpitsahilloja ja pikkelssejä odottamssa syömistä. Kurpitsa-aplikaatiosi on kiva, linnussa on kauniit kankaat.

    VastaaPoista
  2. Minullakin oli kaksi kurpitsan tainta kasvamassa ja satoa on saatu. Ei kuitenkaan yhtään liikaa:) Muutaman kerran olen tehnyt täytettyä kurpitsaa ja se on todella hyvää, syön sitä vaikka kolme päivää peräkkäin:))

    VastaaPoista
  3. Minulla on ollut yhden kerran kurpisantaimi kasvamassa ja halla vei sen, joten en osaa neuvoa sen käytössä, mutta kurpitsa mukimatot ovat hienoja. Lintuliina- tai seinävaate kaunis!

    VastaaPoista
  4. Kurpitsasalaatti on ihanaa ja kurpitsaa säilöttynä namnam. Tehdään juuri kasvimaata voisinpa laittaa kurpitsaa sinne sitten ensi vuonna kasvamaan. Ihania tilkkutöitä!!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihan tuo lintu, varis varmaan. Täytyy joskus kokeilla jos osaisi.

    VastaaPoista
  6. Noniin löysinpäs blogiisi... Sinulla on ihanan värinen kissa, monesti ei näe tuon väristä, naapurissa on vähän tuohon tyyliin, jota meidän koirat tykkää kyllä katella tarkemmin... Tuo lintuaiheinen käsityö on muuten kaunis:)

    VastaaPoista