Tervetuloa tilkkuilu- ja käsityöblogiini!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Ompeluvälinepusukka, värjäystä ja arpaonnea

 Käsityökerhomme sai lahjoituksena pussillisen aitoa Suomen lampaan villalankaa. Vähän oli ehtinyt koikin vierailla säkissä, kun osa langoista oli enemmän ja vähemmän pätkinä. Otin kaksi vyyhtiä värjäystä varten, oli vielä viime syksyn sienisatoa tallessa ja keittelin veriseitikeistä liemen ja upotin langat siihen.
Oikeanpuoleiset vyyhdit ovat ensimmäisestä keitoksesta ja vasemmalla jälkiliemessä värjätyt. Joku saattaa sanoa, ettei ole ihan tasainen väri, eikä olekaan. Oli liian pieni kattila, jossa värjäsin ja liian paljon lankaa. Syksyllä alamme kutoa sukkia vanhainkodin asukkaille ja nämä langat menevät siihen tarkoitukseen.

Killan ja käsityökerhon yhteinen näyttely oli pienoinen menestys, saimme mukavasti kävijöitä ja näkyvyyttä. Ehkäpä ensi syksynä saamme vahvistusta joukkoomme. Olimme parina päivänä "näyttelyoppaina" tilkkuystäväni Maisan kanssa ja hänen opastamanaan sain aikaan tämän ompeluvälinepussukan. Tähän sopii hyvin käsityötarvikkeet. Parasta  pussukassa on tietenkin kissanappi, jonka sain Maisalta.

Tietysti meillä oli näyttelyssä myös arpajaiset ja voitin tämän hienon pussukan, jonka on tehnyt tilkkuystäväni Soile. Se on tarpeeksi suuri ,siihen sopii hyvin sukankudin ja paljon muutakin.
Hyvää ja aurinkoista keskikesän juhlaa teille kaikille!

Terveisin Arja

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Magic Star Block

Tämän kuun Magic Star Block tuli valmiiksi aikamoisen tuhertamisen jälkeen. Blokki näytti helpolta ja ajattelin, että tuohan valmistuu hetkessä. Vaikka leikkasin palaset ihan tarkalleen ohjeen mittojen mukaan ja ompelin samalla saumanvaralla ne yhteen, niin miten ihmeessä kulmat vaan ei osuneet kohdilleen. Piti purkaa, suoristaa ja vähän fuskatakin.
 Vaihdoin lopuksi vielä pienet kulmapalat tummempiin, kun vaaleat olivat niin näkymättömät.
Kuusi blokkia näyttää nyt tältä. Toivottavasti valitsemani  kankaat riittävät seuraavienkin kuukausien töihin.Tammikuun pimeydessä tuli valittua nämä vähän sameat värit, nyt ottaisin käyttöön iloisen  raikkaat kukkakankaat.

Ps. Käykääpä katsomassa kutsua "PUIKOISTA PUUKKOON  RAUTALANGASTA RÄTTIIN" näyttelyymme Marittan blogissa . Tervetuloa!

Hyvää alkavaa viikkoa ihan kaikille!

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Harjoittelublokki käyttöön

 Tällaisista blokeista piti joskus tehdä keväinen liina, mutta innostusta ei sitten riittänytkään pidemmälle kuin yhteen kappaleeseen. Jossakin lehdessä olin nähnyt ohjeen apukassista, johon ajattelin hyödyntää tämän ainokaisen blokin. Ompelin siihen taustakankaan, napit ja napinlävet kulmiin.
 Sitten vain neliö kiinni kassin. Ommel noin parin sentin päähän kuvioblokin reunojen ympäri.
Kassi taitellaan neliön sisään,

ja siinä on pienessä paketissa apukassi, sopii vaikka käsilaukkuun.

Ps. Nyt on kesälomaa kolme viikkoa takana ja työt alkavat jo huomenna. Menipäs se taas nopeasti. Paljon enemmän olin suunnitellut tekeväni kuin mitä sain aikaan. Käsityöt jäivät vähemmälle, kun aikaa meni pihatöissä tai rehellisemmin sanottuna oleiluun. Puutarha villiintyy nopeammin kuin ehdin sitä kurittaa, lämmin sää räjäytti ainakin kaikki rikkaruohot hurjaan kasvuun. Mutta eihän kaiken pidä ollakaan täydellistä.
Toivottavasti teillä kaikilla on yhtä hyvät lomasäät kuin minulla.
Terveisin Arja